The Master Chief

Ei kommentteja

Lähdin eilisiltaisen André Wikströmin Yhden illan jutun jälkeen (joka muuten oli hyvää viihdettä) keskustaan käymään, kurkkaamaan, josko Kolmen Sepän patsaan juurella olisi hulinaa, kun Halo3:sen oli tarkoitus tulla myyntiin 26.6. klo 00:01. Eihän siellä mitään hirveitä bileitä ollut, ainoastaan City-käytävän mittainen rauhallinen jono, jossa väki odotti pääsevänsä maksamaan n. 70 € uudesta konsolipelistä. Hurjaa.

Siihen Kolmen Sepän aukiolle oli (kuten jotkut natiivit varmaan huomasivatkin) pystytetty armeijahenkinen promoteltta kyseistä pelijulkistusta varten. Näky Master Chief Petty Officer John-117:sta osoittelemassa pyssyllään Kolmen Sepän patsasta oli mielestäni hauska näky. Siinä kuva, ole hyvä.

The Master Chief ja Kolme Seppää

Päätepysäkki

4 Kommenttia

Työpöydälläni oli lojunut jo useamman kuukauden päivät valotettu filmirulla, jonka vihdoin kävin kehittämässä. Rullan kuvat on otettu noin suunnilleen tämän vuoden toukokuussa toisella järjestelmärungollani, Contax 139Q:lla. Vaikka kuvien sisältö ei (suurimmaksi osaksi) ollut mitään kovin ihmeellistä, on niiden sävyissä ja teknisessä laadussa kuitenkin paljon hyvää. Pitäisikin varmaan taas fiilistelyn vuoksi kantaa mukana tuota filmikapistusta sen digirungon sijaan…

Kuvan Nissan oli kohdannut päätepysäkkinsä lähellä mökkitiemme risteystä Espoon perämetsissä.

Päätepysäkki

(fiiliksen vuoksi viilailin hieman tätä fotoa Photoshopilla)

Klassikko

1 Kommentti

Valokuvatorstain 59. inspis: klassikko.

Ihana avovaimoni antoi nämä tohvelit muutama vuosi sitten ¼ vuosisadannen syntymäpäiväni kunniaksi. Ja Reino jos joku on klassikko kotitossujen saralla.

Valokuvatorstai: Klassikko

Joskus sitä tavallaan tuntee itsensä hieman vanhaksi. (vaikka oikeasti olen vasta 19)

Lapsi

5 Kommenttia

Tällä kertaa valokuvatorstaissa: lapsi. Joku paikkakuntalainen varmaan tunnistaakin tämän puuhun kaiverretun lapsenalun…

Valokuvatorstai: Lapsi

Kameran nokalla keikkui muuten enolta lainattu SMC Pentax-A* 1:1.8 135mm manuaalilasi. Putki tekee sen verran hienoa jälkeä että mun mielestä siinä ei ole mitään järkeä. (pitäisköhän jatkossa osallistua myös runotorstaihin?) :P

Ilotulituksen SM 2007

Ei kommentteja

No, tulipa kuvattua. Hirveellä kiireellä Suomenlinnasta Säästöpankinrantaan. (ei, emme menneet suokkiin katsomaan tulitusta vaan Tuntematonta Sotilasta, joka loppui klo 22)

Olihan ne hienoja, pauketta ja jytinää oli valitettavasti vaikea vangita kuviin…

Ilotulistuksen SM 2007