2. Lokakuuta 2008 Karhunkierros 2008
Matkailu, foto Ei kommenttejaMielessäni on jo pidemmän aikaa muhinut ajatus metsässä asumisesta. Ei nyt välttämättä ihan pysyvästi, mutta ainakin muutaman päivän ajan. Nyt syyskuussa 2008 tuo ajatus vihdoin toteutui kun viisi kaverusta pakkasi rinkat, hyppäsi autoon ja suhasi ylös Kuusamoon Karhunkierrosta kiertämään.
Reissu oli ihan älyttömän hieno, siinä on oma fiiliksensä kantaa kaikki tarvittava mukana ja parasta tuossa metsässä vaeltelussa oli (maisemien lisäksi) se, että pää tyhjeni täysin kaikesta arkeen liittyvästä.
Kirjoittelen tähän vielä aiheesta kiinnostuneille lyhyen matkakertomuksen; missä yövyttiin, mikä oli hienoa, mitä tapahtui ja miltä siellä näytti. Galleriassa on lisää kuvia, pääset katselemaan niitä tästä tai alla olevia kuvia klikkailemalla.
Ensimmäinen päivä: Hautajärvi – Savilampi (16 + 2 km)
Parkkeerasimme auton myöhään sunnuntai-iltana 21.9. Rukakeskuksen parkkipaikalle ja suhasimme taksilla n. 50km päähän Hautajärven luontokeskukseen. Perillä odotti täydellinen pimeys ja löimme teltat pystyyn kierroksen alusta löytyneen nuotiopaikan viereen. Edellispäivän juhlista yli jääneet makkarat paistuivat illalliseksi nuotiolla.
Aamulla ilma oli todella jees, n. +10 astetta ja aurinko pilkotteli pilvien välistä. Teltat siis takaisin pussiin, rinkat selkään ja matkaan. Alkutaival ei ollut niinkään etelän metsistä poikkeavaa mutta fiilis kerrassaa hieno. Noin viiden kilometrin taivalluksen jälkeen löytyi Savinajoki, myöhemmin Oulankajoeksi muuttuva virta, jota reitti seurailee pitkän matkaa. Ensimmäiset pannukahvit keitimme Rupakiven kohdilla noin puolessa välissä ensimmäisen päivän taivalta.
Seuraavan yöpymispaikkamme, Savilammen autiotuvan lähellä noin 2 km päässä oli ehkä yksi upeimmista kotimaassa näkemistäni maisemista – Oulangan kanjoni. Ihan ei ollut reitin varrella, mutta yhtään ei harmita että poikkesimme sitä ihmettelemään. Mukana oli termokseen keitettyä pannukahvia, jota kelpasi naukkailla jyrkänteen reunalla… Kanjonireissulla kaikkien kuksat täyttyivät vielä lisäksi maukkaista puolukoista, joita sitten popsittiin illalla viskin kanssa autiotuvassa. Ja jäi niitä muutama aamupuuronkin sekaan.
Toinen päivä: Savilampi – Ansakämppä (18 km)
Aamu Savilammella oli hyvin nukutun yön jälkeen taas ok lämmin ja taivas puolipilvinen, ei muuta kuin rinkkaa selkään ja ensimmäisen riippusillan yli takaisin polulle. Maasto muuttui vähän enemmän ylös-alas matkailuksi sitä samaista Oulankajokea seuraillen. Pidimme ensimmäisen tauon Taivalkönkään autiotuvalla könkään kevyitä kuohuja ihmetellen ja siitä matka jatkui Oulangan luontokeskuksen kautta Ansakämpälle. Siinä välissä kävimme hieman shoppailemassa – lisää kahvia Oulangan luontokeskuksesta ja jäimme Kiutakönkäälle lounastamaan. On kuulemma suomen väkivaltaisin koski. Ja täytyy sanoa, että kiukkuiseltahan se näytti kuohuessaan niiden jyhkeiden kallioiden välissä.
Ansakämppä oli – kuten muutkin autiotuvat veden äärellä ja löytyipä oikein hiekkarantakin josta pääsi uimaan. Vaikka eipä sitä < 10 asteisessa vedessä pulahtamista ihan uimiseksi viitsi kehua...
Yöllä taivas oli täysin kirkas ja ei kaupunkilaisena voinut olla kuin ihmeissään tähtien määrästä. Täällä snadissa kun näkyy alle puolet siitä valopistemäärästä kaupungin valojen takia.
Kolmas päivä: Ansakämppä – Harrisuvanto (19 km)
Taas kerran valkeni hieno päivä hyvin nukutun yön jälkeen ja aamupalan yms. aamuisten rutiinien jälkeen matkanteko alkoi taas. Ensimmäiset kilometrit kulkivat hiekkaisen harjun päällä, joka laski jyrkästi kirkkaaseen Oulankajokeen polun välilä häviten metsän siimekseen. Huomasin Ansakämpältä n. 3 km käveltyämme, että vedenpitävä kuoritakki oli jäänyt kämpälle – eihän siinä muu auttanut, kuin jättää rinkka ja kaverit polulle odottamaan ja takaisin takkia hakemaan. Keräsin tuon unohduksen myötä itselleni mukavan 5-6 km lisän päivän vaellukselle. Tukevat vaelluskengät eivät muuten välttämättä ole mitkään ihan parhaat juoksukengät.
Kolmas päivä tuntui kävelyn puolesta kaikkein tuskaisimmalta – omalta osaltani vaikutti varmasti tuo aamun ylimääräinen takinhakulenkki, mutta niin oli muutkin melko poikki viimeisien kilometrien ajan. Se on kumma, kuinka se viimeinen kilometri ennen yöpymispaikkaa tuntuu vähintään kolminkertaiselta matkalta… Myös tuo loppumatkan polku oli aavistuksen verran haasteellisempi kun se kulki Kitkajokea myötäillen ja sai hyppiä kivenlohkareiden & kaatuneiden puunrunkojen yli varoen, ettei tipu vieressä virtaavaan, hyiseen jokeen.. Silmille tuo kaikki oli kuitenkin melkoista karkkia.
Harrisuvannolla meitä odotti mukavan näköinen laavu ja siinä sitten keiteltiin päivällistä illan pimetessä. Edellisinä päivinä maha oli täytetty pussikeitoilla ja Knorrin padoilla lisänä soijarouhe, mutta nyt päätimme vetäistä oikein kunnon gurmeeruoat: purkkilihapullia ja nallepastaa (siis karhun muotoista pastaa) – reitin kunniaksi. Kun ruoka vihdoin oli valmista, mätin sopivan annoksen lautaselle, istuin alas ja lipsautin lautasen sisältöineen väärin päin nuotion eteen maahan. Pari ärräpäätä kaikui metsissä sen seurauksena, mutta tunnelmaa tapahtuma ei onnistunut latistamaan (ja onneksi Kati osasi pitää lautasestaan kiinni, niin sain siitä vähän särvintä näkkileivän lisäksi)
Neljäs päivä: Harrisuvanto – Iso Kuikkalampi (17 + 2 km)
Yö Harrisuvannon laavussa oli vähintäänkin tuskainen – ainakin mun ja Katin osalta koska makuupussimme ovat mallia kesä ja lämpötila laski yön aikana reilusti pakkasen puolelle. Mutta öinen tähtikirkas taivas ja kuunsirpin maastoon heittämä valo oli kyllä melkein sen kaiken palelemisen ja valvomisen arvoista. Näin jälkeenpäin ehkä vähän harmittaa, etten jaksanut siinä horkassa kaivaa kameraa & jalustaa esiin tallentaakseni tuota öistä näkymää.
Aamulla, kun aurinko nousi, pääsin toteamaan läheisen puron pinnan olevan osittain jäässä ja suvannon heinikko helmeili huurteen peitossa. Palelu loppui kuitenkin nopeaan kun nousimme ylös, iskimme nuotioon tulen ja aloitimme aamupalan laiton. Aamiaisen aikana lämpötila nousi auringon lämmittämänä varmasti hieman nollan yläpuolelle ja kävely tuntui taas ihan mukavalta. Ja maisemat senkun parani kun Oulankajoki kohisi jyrkänteen alapuolella. Huikea ajatus, että tuon kosken kohina on kuulunut jatkuvasti tauotta ja tulee vielä kuulumaan pitkän aikaa…
Jonkin matkaa taivallettua alkoi katoamaan se fiilis erämaassa yksin vaeltamisesta, kun pienen Karhunkierroksen kiertäjiä alkoi tulemaan vastaan. Melkein jopa ärsytti ne eläkeläisjoukot, jotka sauvakävelivät ryhmissä katselemaan niitä samoja metsiä ja maisemia, minkä vuoksi me kannoimme liian painavia rinkkoja ja palelimme öitä metsässä… ;)
Pidimme taas pienehkön tauon Jyrävän tienoilla Siilastuvalla, josta jatkoimme kilometrin verran reitiltä poiketen Myllykoskea ihmettelemään. Myllykoskella oli – ylläri, ylläri – vanha mylly kosken vierellä. Ja siellä niitä ihmisiä vasta olikin.. Siitä kun palasimme takaisin ison Karhunkierroksin merkitylle polulle, niin alkoi taas ah niin ihana hiljaisuus ja enemmän semmoinen erämaameininki. Porojakin osui matkan varrelle!
Itseasiassa niitä poroja tupsahteli pusikoista vähän enemmänkin, kun lähestymme loppupään tuntureita. Kati varsinkin oli hyvin innoissaan noiden luontokappaleiden näkemisestä…
Vietimme päivän lounastauon Porontimajoen autiotuvilla, missä istuskeli myös Hautajärvellä nuotion äärella aamulla tapaamamme yksinäinen vaeltaja. Mukava, jokusen vuoden vanhempi ja kokeneempi herrasmies, joka on sanojensa mukaan kiertänyt Karhunkierroksen lähemmäs parikymmentä kertaa. Kuusamon tauti kuulemma puraissut. :)
Porontimajoen päälle rakennettu lämmin tupa (joka on kuulemma ollut joskus mylly) olisi ollut kyllä mieluisa paikka yöpymiseen, mutta koska kilometrejä oli kertynyt niin vähän tuolle päivälle, päätimme jatkaa Isolle Kuikkalammelle jossa oli seuraava laavu. Olihan edelliseltä yöltä jo ihania kokemuksia laavussa yöpymisestä.
Juuri kun olimme saaneet rinkat selkään ja teimme lähtöä, paikalle saapui Tanja – toinen tytöistä, jotka yöpyivät kanssamme samaan aikaan Savilammella ja Ansakämpässä. Tanjan kaverilta oli polvet sanoneet sopimuksen irti, joten hän oli mainion Dobermanninsa Rubenin kanssa luovuttanut matkanteon Juuman kohdilla ja painunut Rukalle mökin lämpöön vaellusvammojaan hoitamaan. Harmillista. Tanja jäi Porontimajoen tuvalle hieman murkinoimaan ja tuli sitten perässämme Ison Kuikkalammen laavulle syömään kunnon päivällisen ja sulloutui vielä kanssamme siihen laavuun yöksi. Näin retkikuntamme kasvoi näppärästi yhdellä jalkaparilla viimeisen yön ja päivän koitosta varten.
Täysin tyyni Iso Kuikkalampi ja sitä ympäröinyt suo oli vähintäänkin hienon näköinen laskevan auringon värjätessä syksyn ruskaa ja taivaskin oli täysin pilvetön & sininen.
Tällä viimeisellä pysähdyspaikalla toteutin myös jo jonkin aikaa kypsynyttä valokuvauskikkailua, tuloksen näet alla olevasta kuvasta. Meitä kävi siis morjenstamassa jonkin sortin hehkuva muukalainen jostain galaksien takaa…
Viides päivä: Iso Kuikkalampi – Ruka (10 km)
Viimeisen päivän aamu oli hieno. Vähän auringon nousun jälkeen herättyämme alkoi puuron keitto trangialla ja samalla taivaalta leijaili alas hentoja lumihiutaleita jotka hetken kuluttua peittivät koko ruskaisen maan. Kun aamupuuro oli saatu napaan asti ja rinkat pakattua, alkoi lumisade kiihtymään ja kun vaellus oli taas parhaassa vaudissa, niin lumisade muuttui räntäsateeksi ja hetken kuluttua kaikki tulikin alas silkkana vetenä.
Siinä räntä/vesisateessa tarvoimme sitten loppupätkän nousut ja laskut ja Konttaisen, Valtavaaran & Rukan tuntureiden päältä avautuvat maisemat olivat pelkkää harmautta. Kaikessa outoudessaan sekin melko hienon näköistä… Konttaisen jälkeen pysähdyimme Suolammen laavulle kuivattelemaan läpimärkiä vaatteitamme ja nautimme viimeisen Trangialounaan. Hyvältä sekin maistui. Valtavaaran huipulla sijaitseva päivätupa oli aika eksoottisen näköinen siinä kokonaisvaltaisen harmaassa sumuvesisateessa. Loppumatkalla olisi monessa paikkaa himottanut sen harmauden kuvaaminen, mutta säälin kameraa sen verran, että en viitsinyt kaivaa sitä pois Tatonkan vedenkestävästä pussista.
Fiilis oli aika voittaja-painotteinen, kun vihdoin tiputtelimme alas Rukan rinteitä Rukakeskukseen, johon reitin varrella tapaamamme tytöt kutsuivat mökkiinsä saunomaan. Se teki, sanotaanko hyvää, kun pääsi pesemään viimeisen viiden päivän aikana kertyneen kuonan pois kehosta ja komeat viiksetkin jäivät sille tielle. Että kiitos vaan Sanna-Kaisa & Tanja saunan tarjoamisesta – vaihtoehtona kun olisi ollut sulloutua kylmään autoon läpimärissä vaatteissa…
Puhdistautumisen jälkeen siirryimme Rukahotellin alakerran ravintolaan täyttämään vatsat tuoreella lihalla ja kylmällä oluella. Siitä sitten illan pimetessä Kuusamon keskustaan ja yöksi pehmeisiin sänkyihin idylliseen Hotelli Kuusankaan.
Loppusanoja
Kuten jo postauksen alussa hehkutin, niin reissu oli mahtava. Sitähän sanotaan, että yksinkertainen on kaunista ja tuolla luonnossa kulkeminen on melkolailla yksinkertaista ja kaunista: Päivän aktiviteetit noudattavat pitkälti kaavaa herääminen-aamupala-kävely-kahvitauko-kävely-lounas-kävely-päivällinen-nuotiolla istuskelu-nukkumaan. Ja siinä ohessa upeiden maisemien ihmettelyä. Ei siihen ihan heti voi kyllästyä. Timo suosittelee – ja lähtee vielä varmasti toistamiseenkin samanlaiselle reissulle.
Toivottavasti pääsen siis jossain vaiheessa kirjoittelemaan uuden, vastaavan matkatarinan tänne blogiin!
Sitä odotellessa: Tsup, tsup, galleriaan kuvia katselemaan!