29. Tammikuuta 2009
Moni
Valokuvatorstai
Valokuvatorstaissa etsitään tällä kertaa jotain, jonka voi yhdistää sanaan moni.
No niin no. Hiekkaa kun katsoo oikein läheltä niin sieltä löytyy moni kivi. Siis paljon pieniä. Kuvattu viime kesän Englannin reissulla, jossain Devonin maakunnan rannalla. Kameran edessä kaksi kappaletta 50mm objektiiviä…

Kalak.org, foto
Niin. Kiinalaisilla alkaa tänään härän vuosi. Jos olisi ollut vähän fiksumpi ilma, niin olisin mennyt ihmettelemään lohikäärmeitä ja muita pieniä kiinan ihmeitä Lasipalatsin aukiolle. Mutta taivaalta kun tuli tuota niin kummallista vedensekaista sumua, tyydyin kurkkaamaan ilotulitukset Töölönlahdelta Katin ja kameran kanssa.
Alla pari onnistunutta otosta, päivän kuvaksi heitin Flickriin yhden extran samoilta kulmilta. Se oli ehkä eniten parhaus – siis vähän erilaista ilotulitekuvaa kun on tuommoista sumumössöä ilmassa..


On vähän päässyt hyytymään tämän blokin päivittelytahti, kun keksin ottaa työn alle tuon “Photo a day 2009“-projektin. Mutta siellä ainakin tapahtuu – ja vieläpä melkein joka päivä!
Siis tonne: www.flickr.com/photos/kalak/!
Valokuvatorstai
Kas, valokuvatorstai on palannut ruotuun. Vuoden 2009 ensimmäinen haaste kuuluu näin: “…silirimpsis, sileä tie…”.
Tuossapa siis sileä tie, joka onnetarten ottolasta maailman halki vie. Reittiä niin vauhdikasta mutkien kautta vie.

Samainen kuva löytyy myös toisaalta galleriasta, Devonin lomakuvien seasta..
foto
Käytiin eilen kurkkaamassa, että miltä se Mikki Kuntun Valon Vuodenaika oikein näyttää. Hienoltahan se näytti (ja kuulosti).
Joku muukin harrastelijakuvaaja siellä taisi jalkojensa kanssa heilua, mutta mikäs siinä kuvatessa kun kerran tämmöistä spektaakkelia tarjotaan…



Sen jälkeen sitten Memphisin burgeria ja pari olutta naamaan. Näin se terveellinen uusi vuosi lähtee näppärästi käyntiin…
Kalak.org
No se olis sitten taas ihan kokonaan uusi vuosi edessä. Ja sitä myötä uusi valokuvaushanke, Photo-a-day 2009. Yritän siis ottaa kuluvan vuoden jokaisena päivänä ainakin yhden julkaisukelpoisen kuvan. Mikäli homma menee nappiin, niin vuoden kuluttua mulla on 365 hienoa valokuvaa yhdessä paketissa.
Koska en tällä hetkellä ole täysin varma blogin/kuvagallerian kohtalosta, ylläpidän projektin tuotokset Flickrissä jotta tämän saitin mahdollinen hyytyminen ei vaikuta kuvasadon kertymiseen.
Osoite Flickrin profiiliin on http://www.flickr.com/photos/kalak/, pistä kirjanmerkkeihin ja käy välillä kattelemassa kuinka projekti etenee. Tai tilaa photosetin feedi, niin pääset helpommalla…
Saas nähä kuinka käy. Edellisvuoden “viikon foto” jäi tosiaan vähän vajaaksi, mutta ehkä odotukset suuremmasta kuvamäärästä laskevat julkaisukynnystä. Ehkä – en aio tehdä tätä mitenkään otsa kurtussa hammasta kiristellen…
Nastaa vuoden alkua tasapuolisesti jokaiselle!