Suomen Energiayhtiö

1 Kommentti

Minulla ei ole ollut tapana kirjoitella mitään yhteiskunnallisia tai markkinataloudellisia juttuja tänne blogiin, mutta nyt hieman innostuin tapauksesta Suomen Energiayhtiö ja heidän tarjoamansa edullinen ekosähkö.

elektrik

Tyttöystäväni (no, jos tarkkoja ollaan niin avovaimo) sai jokunen aika sitten puhelun kyseiseltä firmalta. Tai eipä nuo myyjät taida siellä Energiayhtiössä töissä olla, vaan kyse on jostain puhelinmyyntikiskasta. Tarjosivat siis Katille vähän halvempaa sähköä ja vielä kaiken lisäksi eko-semmoista. No sekös vasta kuulosti kivalta: että vallan halpaa ja ympäristöystävällistä, vesivoimalla tuotettua sähköä! Kyllähän me semmoista halutaan! Kati ei kuitenkaan heti viitsinyt tehdä ratkaisuja vaan sanoi, että juttelisi mielellään kotona aiheesta ja pyysi myyjää soittamaan uudelleen.

Minä sitten, kun tapana on kaikkea uutta googlailla, lähdin urkkimaan tietoa tuosta kummallisesta energiayhtiöstä, jonka nimeä en ennen ollut kuullutkaan. Ja eihän se hyvältä näyttänyt. Ihan ensimmäisenä osuin heidän kotisivuille (www.energiayhtio.fi) ja sen puolesta kyllä näytti halvalta. On tainnut siskonpojan veljenkaveri frontpagella vääntää kivan taulukkoleiskan. Ei näin. No, emme kuitenkaan vielä vähän vanhanaikaisen nettisivutoteutuksen takia ketään tuomitse, emmehän?

Mutta sitten alkoi tulemaan vähän jännempää lukemista, kun osuin Kuningaskuluttajan artikkeliin ja toiseenkin saman julkaisijan juttuun. Ja samankaltaista tekstiä löytyy (no, ehkä vähän kyseenalaiselta) foorumilta Suomi24 ja paljolti muualtakin internetin syövereistä. Eli lyhyt yhteenveto on, että Suomen Energiayhtiö on lupaillut asiakkaille halpaa sähköä, toimittanut sitä edulliseen hintaan muutaman kuukauden ja sitten nostanut hintaa reilusti. Tietysti mitään ilmoittamatta. Ei ainakaan näin.

No, myyjä soitti sitten Katille uudemman kerran parin päivän päästä ja Kati kertoi myyjälle näistä “mielenkiintoisista” jutuista, mitä yhtiöstä on kirjoiteltu. Ja sen pohjalta myyjä sitten ilmeisesti vähän pahoittelevaan sävyyn oli sitä mieltä että ehkä meidän ei kannata kirjoitella sopimuksia.

Mutta eipä luovuttanut Suomen Energiayhtiön palkkaama myyntifirma, ei. Soittivat nimittäin minullekin vielä tänään samasta aiheesta ja kysyivät josko kiinnostaisi halpa, ympäristöystävällinen energia. No eipä kiinnostanut vieläkään.

Että kiitos intternet ja anteeksi Suomen Energiayhtiö, mutta emme ole ostamassa teiltä sähköä! Olisi ehkä jo ihan alkuunsa kannattanut hoitaa asiat kunnolla. Nii.

1 Kommentti »

  1. Hei meille soitti, tai siis Pialle, soitti tuolta kans joku dude. Pia oli sanonu että on ihan pihalla meidän sähkölaskuista eikä nyt haluu tehdä mitään ratkaisua ennen kuin pääsee vertaamaan niin kaveri oli hermostunu ja närkästyny tyyliin miten sä voit olla tietämättä ja miten niin et haluu nyt tehä ratkaisua…

    Tuomo // 14.10.2009

Jätä kommentti

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>