Musa, foto
Otin rokkikeikalle perjantaina pitkästä aikaa kameran mukaan. Tai ylipäätään kävin rokkikeikalla pitkästä aikaa. Orkesteri vanha tuttu Murmansk, Tsadilainen kenkiintuijottelubändi Tavastialla Indie Iltamissa. Kyl se vaan toimii.
Ja kuvistakin tuli sopivan räkäisiä, kuvasin Fujin Neopan 400:aa prässäten ISO 1600:aan. Rok rok. Oli siellä pari muutakin pumppua, Death Combo & jenkkiläinen A Place To Bury Strangers. Jälkimmäinen kuulosti myös hyvältä, vaikka häipättiinkin vähän ennen loppua. Mutta eipä tullut (mainittavaa) krapulaa – ja piti sitäpaitsi vähän urheilla seuraavana aamuna…
Alla pari hassua kuvaa ja galleriassa lisää hassuja.



Matkailu, foto
Noniin. Taas mä oon intternetissä. Mennyt enemmänkin lomailun merkeissä viimeinen kuukausi. Puolet heinäkuusta kului hyvässä seurassa Välimeren maastoja koluten ja sen jälkeen viellä viikon verran mökkielämää Karvasalmella. Oli kerrassaan hienoa aikaa – ei käynyt työjutut hetkeäkään mielessä ja koulujutut olivat poistuneet päästä jo kesäkuun alussa, kun vihdoin kävin pokkaamassa ne paperit ulos koululta.
Idea tuosta välimeren reissusta lähti tulille vuodenvaihteen tietämillä, kun Katin, Nikun ja Minnan kanssa iltaa istuessa joku heitti ilmoille, että olispa kiva lähteä johonkin reissuun. Ja niinhän siinä sitten kävi, että heinäkuun ensimmäinen päivä lähti lento Milanoon ja siitä vuokra-autolla Alppien yli Nizzaan ja rantaviivaa seuraten Perpignaniin asti. Loppumatka Ranskan ja Espanjan rajalta sujui junaillen Barcelonaan jossa vietimme viimeiset viisi päivää, yhteensä 16 päivää ja rapiat tuli oltua reissun päällä.
Reitti oli jotakuinkin tämän näköinen:
Katsele karttaa tarkemmin Google Mapsistä
Tarinoita jäi kerrottavaksi vaikka kuinka, mutta koska en tunnetusti ole mikään suuri verbaalikko, puhukoot kuvat puolestaan. Alla muutama teaseri ja galleriasta voi käydä kurkkimassa, mitä sieltä digikameran etsimen läpi reissussa näkyi. Klikkaa itsesi siis tuonne: Mediterranean Roadtrip 2009 kuvagalleriassa.

Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä Milanossa

Ensinäkymät Alpeista

Alas Alpeilta…

Nice beach

Matkalla..

Tibidabolla
Yleistä, foto
..istua hetkeksi alas.
Mutta ei kerkee kun on koko ajan jotain ohjelmaa. Kolmekymppisjuhlia Lontoossa, omat valmistujaiset, kaverin polttarit ja pian toisetkin. Yllätyslippu Metallican keikalle, Juhannus ja tuleva roadtrip Italiasta Espanjaan.. Töitäkin pitäisi siinä välissä ehtiä tekemään.
Eli koska olen tätä nykyä niin hirveän kiireinen että blogin päivitystahti on mitä on, niin käykää nyt kuitenkin tuolla Flickrissä kurkkimassa kuinka mun Photo a day -projekti rullaa, siellä sentään vielä tapahtuu. Siis jotain kivaa joka päivälle – välillä vaan pienellä viiveellä kun on tää filmi-innostus ny jäänyt vähän päälle…

Holga 120N
Fuji Pro 160S
..ylläoleva on muuten yhä lainaholgalla kuvattu, pitäis varmaan ostaa oma. :)
foto
Taas on yksi vappu juhlittu pois alta ja elämä alkaa voittamaan. Meno oli perinteinen kaupungilla surffailu aattona ja seuraavana aamuna pienten käynnistysvaikeuksien kautta Kaivopuistoon lojumaan, syömään ja juomaan. Eli reput täynnä purtavaa jotta siellä jaksaa olla koko päivän. Ja niinhän se taas meni helposti yli 6 tuntia siinä nurmikolla lojuen. Käsittämätön flaksi sään suhteen, ensi vuonna nyt viimeistään jo voi odottaa räntää taivaalta…
Visuaaliset muistikuvat tuli tänä vappuna talteen kaverin faijalta lainatulla Polaroidin SX-70 Land Cameralla. Viimeisen päälle huikea peli. Sillä kuvaaminen on yhtä riemua ja nykypäivänä näinkin eksoottinen laite herätti myös kanssajuhlijoissa suurta mielenkiintoa.
Kuinka monen digipokkari muuten tulostaa kuvat samantien, hä? ;)

Perinteinen vappukuva

Mielen osoitusta

Naamiaisasuisia

Legendaarinen Vapun Vaalenpunainen Pantteri. Tähän ei voi olla törmäämättä..
Menehän siitä galleriaan kattomaan loputkin wappukuvat!
Ja jos jäit raapimaan päätäsi, että mikä ihmeen SX-70 niin katso Youtubesta mainosvideo ja ihastu.
8. Huhtikuuta 2009
Hasseli
Yleistä, foto
Mulla on nyt viikon verran ollut lainassa vähän asiallisempi kamera, vuoden 1962 Hasselblad 500 C A12 kasetilla, Distagon 4/50mm ja Sonnar 4/150mm. Eikä ole hirveän kaukana, että ottaisin opintolainaa jotta voin ostaa nuo omaksi. Hinta on iso, mutta ei paha.
Tällä kuvaaminen vei taas harrastuksen ihan uudelle tasolle. Paras esimerkki löytyy viime sunnuntain muutaman tunnin käynniltä Uunisaareen: oli sumuinen iltapäivä, latasin rullan Ilfordin Delta satasta kasettiin, pakkasin yllämainitut sekä jalustan mukaan ja lähdin sinne Kaivopuiston edustalle sumua ihmettelemään. Kamera jalustalla kurkistelin kuilun sisään ja sommittelin ja ihmettelin. Poltin välillä tupakan ja sommittelin ja ihmettelin lisää. Jossain kaukana merellä soivat laivojen sumutorvet ja muutama lokki liihotti välillä ohi. Saaressa ei ollut juuri ketään muuta kuin minä, kamera ja laskeutuva sumu. Ei tuommoista seisoskelua, nautiskelua ja rauhallista mietiskelyä tule tehtyä digijärkkärin kanssa. Tai en vaan ole aikaisemmin edes yrittänyt. Enkä muuten ottanut yhtään ylimääräistä kuvaa toisin kuin digillä tuppaa usein käymään.
Kokemuksen viimeisteli kodin pikku pimiössä kehitetty negatiivi ja skannaukset koneelle jotta vähän näki että mitä sitä tuli kuvattua. Joskus pitäisi vielä päästä oikeaan pimiöön opettelemaan vedostushommia jos vaikka alla oleva tai joku muu mv-kuva vaikka pääsisi oman kodin seinälle roikkumaan…

Klikkaa itsesi galleriaan, siellä on lisää onnistuneiksi katsomiani keskikoon otoksia.
Harmi vaan, että tuo opinnäytetyön tekeminen vähän haittaa tätä kameraharrastamista. Mutta enää ei pitäisi paljoa olla niin mä olen ihan uunituore Tradenomi. Oikein IT-tradenomi. Ja siihenkään ei kulunut kuin viisi vuotta…
Tiesitkö muuten, että kuussa otetut kuvat on tallennettu juurikin Hasselbladilla, jo vuodesta 1968?