Yleistä
Ollut kuvausinspiraatio jonkin aikaa kadoksissa mutta nyt se tuntuisi taas nostavan päätään. Lähdin nimittäin eilen aamulla oikein vartavasten ulos kuvaamaan. En mitään erityistä, lähinnä silmäilin kävelyn ohessa kohteita, joita aamuaurinko lämmittää. Sekä tietysti koeajoin uutta, toissapäivänä saamaani teleä. On se kiva.

Illalla tuli sitten vielä käytyä Linnanmäen Valokarnevaaleilla jalustan kanssa. Oli siinä mukana Kati, Niku ja Minnakin että ei ihan pelkäksi valotteluksi mennyt. Kaikkea sitä keksiikin tenttiviikolla, että pääsisi pois tietokoneen ääreltä pänttäämästä…
Lauantaina olisi sitten taas edessä hääkuvausta, pääsee uusi objektiivi heti tositoimiin. Toivottavasti pekkapoudan sääennustus pitää.
Valokuvatorstai
Valokuvatorstain aiheena Suomalainen nuorallatanssi. Hyppään mukaan puolisen vuotta vanhalla neulanreikäkuvalla.

Toinen, ehkä vielä suomalaisempi vaihtoehto olisi ollut tämä riippusiltakuva
9. Lokakuuta 2008
Alien
Valokuvatorstai
Valokuvatorstain haaste oli tällä kertaa kuvamuodossa:
Tämmöistä tuli mulle (ja varmaan monelle muullekkin) mieleen:

Samainen otushan löytyy myös tuolta Karhunkierroksen kuvagaltsusta.
Matkailu, foto
Mielessäni on jo pidemmän aikaa muhinut ajatus metsässä asumisesta. Ei nyt välttämättä ihan pysyvästi, mutta ainakin muutaman päivän ajan. Nyt syyskuussa 2008 tuo ajatus vihdoin toteutui kun viisi kaverusta pakkasi rinkat, hyppäsi autoon ja suhasi ylös Kuusamoon Karhunkierrosta kiertämään.

Reissu oli ihan älyttömän hieno, siinä on oma fiiliksensä kantaa kaikki tarvittava mukana ja parasta tuossa metsässä vaeltelussa oli (maisemien lisäksi) se, että pää tyhjeni täysin kaikesta arkeen liittyvästä.
» Lue lisää…
Matkailu, foto
Taas tuppaa lomakuvia, nyt Lontoon reissun ohella tehdyltä viisipäiväiseltä visiitiltä Devoniin Katin, Nicin ja Kentin kanssa. Upeita maisemia, kapeita teitä, massiivisia katedraaleja ja viihtyisiä pikkukyliä. Ja erittäin hyviä oluita.
Timo suosittelee.
Meehän galleriaan ja kato, miltä siellä näytti: klik klik.

» Lue lisää…